Upeeta!! Olin pe-su naurujoogaohjaaja-kurssilla. Niin mahtavat fiilikset nyt että pakko kirjoitella siitä. Sieltä sain paljon uutta energiaa ja ehkä jossain vaiheessa voisi ajatella liittää tästä hauskaa lisää esittelytilaisuuksiin.
Kurssilaisia oli 8 ja kaikki eripuolilta Suomea. Tutustui uusiin ihmisiin, sai uusia kaverikontakteja sekä mikä parasta löysin sen kikattelevan pikkutytön sisältäni. Nauruhan on olemassa meissä kaikissa mutta se vain on aikuisempana joskus niin piilossa että täytyy hiukan ravistella jotta se sieltä paljastuu. Vatsalihakset ja naurulihakset ovat todella hellinä koko viikonlopun nauramisesta!
Naurujoogassahan ei tehdä varsinaisesti jooga liikkeitä vaan nauretaan ja pidetään hauskaa joten siihen voi osallistua vaikka olisi huonompikuntoinen tai "notkea kuin norsu", niinkuin allekirjoittanut. Naurujooga sopii kaikille!
Harmi vaan että kurssi sattui juuri olemaan isänpäivän aikaan, hiukan piti ensin neuvotella "hallituksen" kanssa jotta sinne pääsin lähtemään.
Tuote-esittelyitä voi varailla vaikka jo ensi vuoden alkuuun. Tällä hetkellä on varauksia tuonne joulukuun puoliväliin, mutta jotain vapaita päiviä vielä löytyy. Kysele!
Nauruterkuin
Elina
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
maanantai 1. marraskuuta 2010
Syksyä
Nyt on putiikki suljettu, poistomyynti jonka aloitin 21.10 veti kyllä valtavasti asiakkaita sekä putiikkiin että verkkokauppaan ja tuotteet vähenivät nopeasti. Jäljellä on vielä ihan mukavia tuotteita vaikka koot alkavat olla jo aikas "kortilla". Pienet koot jäävät aina viimeiseksi.
Uudistelen valikoimaa, enemmän asusteita ja vähemmän vaatteita. Persoonallinen HellBunny mallisto, farkkuja tms. ainoastaan. Sitten paljon laukkuja sekä jonkinverran huiveja, kenkiä jne.
Olen käynyt nyt pitämässä esittelyitä, erilaisissa tilaisuuksissa ja tuntuu niiiiin mukavalta, en yhtään kadu että tein tällaisen päätöksen. Pääsee taas kiertämään ympäri Suomea. Auto täyteen tavaraa ja menoksi, joka ilta uusi paikka ja uudet ihmiset. Upeeta!
Jos sinäkin olet kiinnostunut pitämään tuote-esittelyitä iltaisin tai miksei päivisinkin niin tilaa ihmeessä Melina´s laukkuja ja aloita uusi ura, ansaitse hieman lisätuloa tai vaan harrastusmielessä. Helppoa ja mukavaa!
Klikkaa auki sivuston yläosasta "Tukkutilaus" ja tutustu asiaan.
Ristiäiset tulossa, viitaten edelliseen blogiini, kuudennen lapsenlapsen..
Sunnuntaina 7.11 pieni poika saa nimen. Hiukan jo aavistellaan jotain nimeä mutta ihan varmoja ei kuitenkaan olla.
Tässä on ollutkin paljon lastenjuhlia ja tulossakin vielä. Ronja täytti 23.10 kuusi vuotta, Wille 27.10 kaksi vuotta ja Enna täyttää 13.11 viisi vuotta, vipinää ja vilskettä riittää siis siltäkin osin.
On mukava kokoontua koko iso porukka aina suurinpiirtein viikon välein kakkukahveille.
Työrintamalle olen aikeissa lisätä jotain uutta ja iloista, jota voi yhdistellä vaikka esittelytilaisuuksien kanssa.
Olen menossa kohta naurujooga-ohjaaja kurssille, mutta siitä sitten myöhemmin lisää....
Syysterkuin

sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Uutta
Perheeseemme syntyi uusi jäsen kun tyttäreni Mira ja avomiehensä Heikki saivat pienen pojan ma 27.9.10, Satakunnan keskussairaalassa. Heidän perheessään on jo Sofia 4vee ja Wille 2vee. Painoa pojalla oli syntyessään 3470g ja pituutta 50cm. Kuudes lapsenlapseni! Laskettu aika oli ollut jo 19. päivä joten muutaman päivän meni siitä yli. Kävimme katsomassa uutta tulokasta lauantaina kun olivat jo päässeet kotiin sairaalasta. Ronja 6vee ei ole koskaan nähnyt niin pientä vauvaa ja oli jo ihmeissään siitä kun ostin 56cm vaatteita pojalle, saati sitten kun näki vauvan, katseli sitä pitkän aikaa, ihmetteli pieniä sormia ja varpaita. Vauvan ihana tuoksu on aivan oma lukunsa, nukahti tyytyväisenä syliini hetkeksi. Rauhallisen oloinen poika.
Ristiäiset ovat ilmeisesti tässä ennen 14.11 koska silloin toiset isovanhemmat lähtevät matkalle. Harmi etten tiennyt sitä, olin varautunut vasta loppukuun viikonloppuihin, mutta toivotaan että saisivat järjestymään sellaisen päivän että minäkin pääsisin paikalle.
Muutoksia tulee työasioissakin. Veri vetää vanhaan työmalliin eli pitämään koti- sekä yritysesittelyitä.
Putiikin pitokin oli aluksi ihan ok, mutta kun olen esittelyitä tässä nyt koko ajan harvakseltaan tehnyt niin se tuntuu kuitenkin enemmän omalta jutulta.
Putiikki on auki vielä lokakuun ajan lauantaisin (ei enää 30.10) sekä ti-la syyslomaviikolla eli vko 42.
Sen jälkeen siirrän varaston pikkuhiljaa kotiini ja käyn asiakkaiden kotona tai tapahtumissa tuotteiden kanssa sekä järjestän kanta-asiakkaille "avoimen oven" päiviä kotonani. Sekä tietenkin verkkokauppa jatkuu!
Nyt onkin allakka täyttymässä jo esittelyvarauksista, lokakuulle ei enää mahdu uusia ja marraskuultakin jo viimeisiä iltoja viedään. Jos sinäkin haluat järjestää muoti-illan ystävillesi tässä loppuvuodesta niin laita pikaisesti yhteydenottopyyntö Melina´s etusivun lomakkeella tai sähköpostitse. Puhelimeen en aina välttämättä pysty vastaamaan..
Putiikin kalusteista myyn pois osan, mielellään kerralla kaikki. Eli jos tiedät jonkun tai olet itse kiinnostunut ostamisesta niin otappa yhteyttä sähköpostitse!
Puhelinnumerot 0405515552 ja 0405545599 jotka ovat käyntikortissani sekä kanta-asiakaskortissa eivät enää toimi, jos haluat ottaa yhteyttä puhelimitse nro on 0405903443.
Kuulaita syyspäiviä kaikille!

sunnuntai 1. elokuuta 2010
Syysuutta
Paahtavimmat helteet ovat onneksi juuri nyt ohi. Kesällä tietenkin mukavaa kun aurinko paistaa ja on lämmintä, mutta liika on aina liikaa, ainakin juuri minun kohdallani. Pieni putiikkini oli helteiden ajan "sauna-lämpötilassa".
Syksykin on ihanaa aikaa. Illat pimenevät ja viilenevät, voi alkaa polttaa kynttilöitä (olen suurkuluttaja) ja laittaa tulen takkaan. Koulut alkavat, lomat loppuvat ja taas palataan "normaaliin" päivärytmiin.
Putiikissa ja NetShopissa on vielä jonkin verran kesän ale-tuotteita, tosin koot alkavat olla joko ihan pieniä XS-S tai sitten yli 3XL. Suosituimmat välikoot ovat useimmista jo loppuneet.
Syysuutta alkaa tulla viikon 31 lopussa, siitä sitten n. kahden-kolmen viikon välein aina pieniä eriä. Muutamia Italialaisia malleja tuli jo, suurin osa one size kokoja. Huivejakin tuli hiukan, mutta niiden kuvaaminen NetShopiin on juuri nyt vielä alkutekijöissä.
Kenkämalleja on kysytty paljon joten niitä tilasin myös, 5 eri mallia näin aluksi. Saapumisaikaa en tarkkaan tiedä mutta ilmoittelen siitä etusivulla ja kanta-asiakkaille myös suoraan. Katsotaan sitten miten lähtevät kaupaksi.
Laukkuja tulee sitten taas useimmin, eli n.kerran-pari kuukaudessa, tilaan niitä kysynnän mukaan.
Putiikkiasiakkaille on myös tilaustyöpalvelu. Voit tilata omilla mitoilla mekkoja tms vaatteita. Tilaus pitää tehdä vähintään kolme viikkoa ennenkuin tilaisuus on jotta ompelija ehtii tehdä työn kunnolla ja etsiä kankaan jos sinulla ei itsellä ole. Toki omasta kankaasta saa tilaustyön aina nopeammin. Hinnat ovat tilaustöissäkin ihan kohtuullisia, esim. suora, kapeaolkaiminen juhlamekko, rannepussukka ja huivi alkaen 250€-300€, sisältää kankaan. Hinta riippuu tietenkin kankaan menekistä ja tilaustyön mallista. Ompelija antaa sinulle hinta-arvion tilatessasi ja ottaa ennakkomaksuna 1/3-osan arviosta. Oman kankaan tuomalla aina säästää hinnassa! Myös morsiuspukuja tehdään!
Valitettavasti tätä palvelua ei voi hoitaa netissä.
Esittelyiltoja voi myös taas alkaa varata. Ota yhteyttä pikaisesti Melina´s etusivun lomakkeella ("varaa oma tuote-esittely!") tai laita sähköpostia elina@melinas.fi.
Tervetuloa syysostoksille!

lauantai 12. kesäkuuta 2010
Oikein?
Nyt on kulunutkin aikaa kun viimeksi ehdin kirjoitella kuulumisia. Kiitos kaikille asiakkaille, kevät ja alkukesä on ollut kiireistä aikaa.
Koti- ja putiikkiesittelyjä olisi varattu enemmänkin kuin ehdin/jaksan viikossa pitää. Esittelyillasta oli juttu myös Hämeenkyrön Sanomissa, jos saan luvan toimittajalta laitan jutun sivuilleni myös teidän luettavaksi.
Ollaan siis ihan kesän alussa, juhannus ja muut juhlat ovat vielä edessä. Rakastan kesä-aamuja. Herään aikaisin ja menen ulos, kahvikupponen kädessä, ihailemaan aamu-utuista luontoa. Linnut laulavat, muuten on hiljaista. Vedän syvään henkeä ja istun ihan hiljaa, kerään voimia. Se on paras tapa aloittaa päivä.
Sitten alkaa taas päivän hulinat. Herätän lapset, vien Ronjan hoitoon ja kiirehdin töihin.
Lomaa pidän viikon verran, 5.7 alkaen. Putiikkiin tulee töihin Karina, mutta NetShopista ei sinä aikana voi tilata puhelimitse. Verkkotilauksia voi kyllä tehdä.
Viemme lapsia ruotsin risteilylle alkuviikosta ja loppuviikon kerään voimia talven ajalle.
Poikani Aleksi joutuu vaihtamaan koulua syksyllä koska oma mukava pieni koulumme lopetetaan, kiitos Hämeenkyrön uuden "julkkis" kunnanjohtajan ja kunnanvaltuuston. Säästöjä kuulemma tällä tulee, mutta vaikka olemme pyytäneet summia sivistyslautakunnasta ei niitä vielä tähän päivään mennessä kukaan ole osannut laskea.
Asumme ihan lopetettavan Kostulan koulun vieressä, koulumatka on n.100m ja uusi koulu on reilun neljän kilometrin päässä, nyt sitten joudumme taistelemaan koulukuljetuksista yms. Pari-kolme vuotta sitten Hämeenkyrössä tehtiin päätös jonka mukaan ei yhtään yli 20 oppilaan koulua lopeteta. Jostain syystä päätös kumottiin ja Kostulan koulu jossa oli n.50 oppilasta, lopetettiin.
Heidät siirretään Kyröskosken kouluun jossa syksyllä lisääntyy oppilasmäärä viidenneksellä Kostulan koulun oppilaiden muuttaessa sinne. Esim. ruokailut jaetaan 8-9 ryhmään koska ruokala on pieni, lapsilla on aikaa syödä 15min !! Aleksin luokassa, 6.lk, on syksyllä 33 oppilasta! Tähänkö ollaan taas menossa? Suurennetaan luokkakokoja!
Häkämiehen mukaan kaikki Hämeenkyrön lapset pitäisi siirtää suuriin yksiköihin eli isot koulut, isot luokat ja isot monen sadan lapsen päiväkodit ovat hänen mielestään niitä jotka tekevät kunnan isoimmat säästöt. Hmmmm? Olisi vaan kiva kuulla myös mikä se säästö on! Kuka sitten hoitaa ne pienet ja hiljaiset jotka eivät tässä Häkämiehen ajattelemassa isossa yksikössä pysy mukana, kuka heitä auttaa?
Kaikesta huolimatta oikein hyvää kesää kaikille!

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
70-luvun tyyliin
Kuulun Hämeenkyrön Naisenergia yhdistykseen, olen siinä varapuheenjohtaja. Järjestämme vuoden aikana muutamia kivoja tapahtumia. Naistenpäivän aikaan on aina naisille suunnattua ohjelmaa ja valitsemme/palkitsemme silloin myös vuoden "Plikan". Tapahtumia voit katsella http://www.naisenergia.net/ sivulta.
Eilen lauantaina 10.4 oli Naisenergian järjestämät K-40 bileet, Kyröskoskella ravintola Sarvessa. Henkkarit tietenkin katsottiin kaikilta ovella. Tiskijukka soitteli 70 luvun musiikkia ja vieraat saivat myös pukeutua 70 luvun vaatteisiin, paras mies- ja naispukeutuja palkittiin, tietenkin teemaan kuuluvalla musiikki cd:llä. Myytävien juomien listakin oli samalta vuosiluvulta. Kaikki onnistui hienosti. Myimme lippuja joita olimme varanneet 120kpl, ennakkoon meni n.100 ja loput vielä ovelta. Ja kaikilla oli niiiiin hauskaa!
Tänään on jalat kipeät tanssimisesta korokepohja kengillä...
Putiikkiin ei vielä tullut yläosia USA.sta, vaikka niitä jo to-pe odottelin. Reilun pari viikkoa vie rahtipakettien tuleminen sieltä, pääsiäisen pyhien takia nyt sitten vielä hiukan enemmänkin. 50-luvun tyylisiä mekkoja sain jo, ne kuvaan huomenna maanantaina ja laitan sitten NetShopiin. Tosin tilatessani en ymmärtänyt että mekkojen helman alle tulevat tyllihameet olivatkin erikseen tilattava, niitä odotellaan nyt sitten taas reilu viikko vielä. Tyllithän tekevät niistä juuri 50-luvun tyylisiä! Välillä voi kaikenlaisia kommelluksia sattua kun kuvista tilaa.
Vapuksi löydät varmasti kivoja uutuuksia NetShopista tai putiikista.
Huomaa että kesä on tulossa! Valkoiset ja vaaleat laukut ovat menneet nopeasti loppuun joten nyt olen tehnyt tilauksen niistäkin, tulevat n.kolmen viikon kuluessa.
Vöitäkin laitan NetShopiin, sain vihdoin kaikki kuvattua, nyt vielä muokkailen kuvat ja laitan verkkoon. Kun yksin melkein kaiken tekee, ei aina välttämättä ehdi kaikkea mitä on ajatellut, voi tulla jokin akuutti asia esim. lapset voivat sairastua, niinkuin nytkin.
Mutta uutuudet pyrin laittamaan heti, sitä mukaa kuin tulevat, myös NetShop asiakkaiden tilattaviksi.
Olethan huomannut kanta-asiakas edun? Voit liittyä verkossakin ja saat sen jälkeen aina 20% alennuksen, kaikista ostoista sekä paljon muita etuja. Liittymislomakkeen löydät etusivulta.
Mukavaa viikonalkua kaikille!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Iloisia kuulumisia
Eilen eli lauantai-iltana kävin tuote-esittelyä pitämässä Forssassa. Tämä pitää sen takia oikein mainita koska en ollut aiemmin käynyt siinä kaupungissa. Ilta oli todella mahtava! Naisia oli paljon ja he innostuivat vaatteista ja laukuista niin ettei loppua meinannut tulla. Iloista naurua ja yhdessä stailaamista. Hämeenkyröön palasin n. puolen yön tietämissä.
Emäntä oli hyvin osannut kutsua sellaisia ystäviään/tuttaviaan jotka ovat kiinnostuneita juuri näistä tuotteista. Kotiin tullessa olin väsynyt mutta erittäin hyvillä mielin. Uusi esittely sovittiin jo toukokuulle kun saan taas uusia tuotteita!
Jos sinäkin haluat järjestää tällaisen iloisen muoti-illan ystävillesi, ota reippaasti yhteyttä sähköpostilla tai tekstarilla!
Uusia vaatteita siis on vihdoin tulossa! Upeita, yksilöllisiä ja mikä mahtavinta - todella edullisia. Toppeja, mekkoja, farkkuja, boleroita jne. jne. Hinnat n.15-40 euroa. Koot S-L ja joitakin malleja myös XL-XXXL. Päivitän mahdollisimman nopeasti kaikki verkkoonkin.
Innostunut olen myös kengistä joita on tulossa huhtikuun lopulla! Huippumuodikkaita, korkeita korkoja tai matalia ballerinoja ja kaikki kevään-kesän kirkkaissa väreissä ja mikä taas upea asia - hinnat huippuedullisia.
Pääsiäisen aikaan putiikki on kiinni pe 2.4 ja ma 5.4, mutta NetShop toimii nämäkin päivät.
Toimitukset pääsiäisen ajan tilauksista ovat tiistaina 6.4.
Toivotaan että saamme kauniin, aurinkoisen kevään juhlan! Oikein Iloista Pääsiäistä kaikille.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Muotinäytös ja muuta mukavaa
Sunnuntai-aamu ja viimeinen lasten lomapäivä. Tällä viikolla on alkanut olla ihanan keväisiä ilmoja, yöt kylmiä mutta päivällä aurinko upeasti lämmittää ja sulattaa lumia. Heti huomaa putiikissakin miten asiakkaat muuttuvat pirteämmiksi ja virkeämmiksi, aurinko saa paljon aikaan ihmisessäkin.
Maanantaina menen Suodenniemelle vetämään muotinäytöksen. Sieltä kysyttiin pari viikkoa sitten mukaan naistenpäivätapahtumaan joka on ilmeisesti ollut jo pari kertaa aiemminkin. Tapahtuma on Lounaskahvila Pianossa klo 15-20, muotinäytös klo 18. Näytökseen malleiksi sain ihan Suodenniemeläisiä naisia joten varmasti tulee mukava ilta. Tapahtumassa on mukana kotimyynti-tuotteita esim. Oriflame, sekä kauneudenhoitoa, koruja yms, tietenkin naisille suunnattuja palveluja. Minullakin on siellä myyntipöytä!
Hiukan nyt vaan harmitti se että on juuri tämä lakko jonka takia jäi saamatta esim. mekkoja ja boleroita yms. Toivottavasti pääsevät sopimukseen pikaisesti jotta saan uudet tuotteet putiikkiin asti.
Eilen käytiin lasten kanssa katsomassa Risto Räppääjä elokuva, pitkästä aikaa ehdin myös minä mukaan menoihin.
Olin ensin päivän putiikilla. Mieheni on remontoinut vanhaa liiketilaa entiseen kuntoon, koska uusi omistaja ottaa itse käyttöön tilan jossain vaiheessa kevättä. Valomainokseni saatiin jo siirrettyä uuteen kohtaan, lähemmäs uutta putiikkia. Ikkunatarrat ovat vielä laittamatta, ensin oli kovat pakkaset ja nyt olivat lomalla. No, kaikki pikkuhiljaa.
Maaliskuun loppupuolelle on varattu mukavasti esittely-iltoja, ne ovat aina todella kivoja tapahtumia. Itsellekkin mukavaa vaihtelua. Jos sinäkin haluat varata tällaisen illan keväälle, ota pikaisesti yhteyttä. Helpoiten yhteyden saa yhteydenottolomakkeella jonka löydät etusivulta. Tai jos sinulla on tiedossa jokin isompi tapahtuma johon haluat minun tulevan vetämään muotinäytöstä, laita tietoa sähköpostitse. Malleiksi käyvät ihan tavalliset, eri-ikäiset, eri-kokoiset naiset.

lauantai 27. helmikuuta 2010
Kevät Uutta
Ihanaa, muutto on ohi. Olikin hommaa vaikka ensin kuvittelin tekeväni sen tuosta vaan kun tila on samassa talossa ja vielä samassa kerroksessakin. Vanhassa tilassa on vielä tyhjennettävää mutta onneksi uudet omistajat ovat todella ihania ihmisiä ja sain armonaikaa vielä viikon.
Olen ollut nyt viikon tässä uudessa putiikissa ja aikas hyvältä näyttää, asiakkaat ovat ainakin löytäneet helposti.
Tuoterekkejä voi pitää ympäri vuoden aulatilassakin, nyt siinä on paljon ale-vaatteita. Kaikki rekit eivät putiikkiin mahtuisikaan, sen verran tuli ongelmaa kun tila pieneni puolella.
Uusia tuotteita on vihdoin saapunut ja tulee lisää nyt tässä vaiheessa n.kerran viikossa. Upeita, edullisia vöitä sain juuri tänään USA.sta. Yritän ehtiä päivittämään ne NetShopiin ensi viikon alussa. Laukkuja on tulossa lisää ensi viikolla, samoin uusia malleja Isaylta. Mekkoja tulee Espanjasta ja farkkuihin uusia malleja saan n. kahden viikon kuluttua.
Muistathan että uusia vaatteita on vain yksi kpl/ koko joten jos mukava tuote on mallistossa, tilaa se heti, viikon kuluttua se on ehkä jo myyty.
Talvituotteiden hinnat laskin ihan pohjaan, niitäkin kannattaa vielä tilata, muutamia kokoja jäljellä!!
Tänään näytti jo pakkasmittarikin ihan mukavia lukemia. Vaikka sitten taivas onkin harmaampi silti mieliala on jotenkin vaan heti paljon pirteämpi kun on lämpöisempää. Kun nyt vihdoin alkaisi ilmat lämmetä ja aurinko paistaa, sitä odottelevat myös uudet tuotteet rekeillä...
Lapsilla alkoi hiihtoloma ja myös pienin perheenjäsenemme on poissa hoidosta koska hoitaja on vapaalla koko viikon.
Miehenikin on lomalla joten saan ihan yksin lähteä aamuisin töihin, lapsetkin aina nukkuvat loma-aikoina mielellään pidempään koska iltaisin saavat valvoa myöhempään.
Tänään perhe oli käynyt jo metsäretkellä taatan metsässä, olivat paistaneet makkaraa ja nauttineet lämpimästä kevätpäivästä. Minä pidin pystyssä putiikkia, mutta kivaa sekin on. Nautin todella työstäni ja ennenkaikkea asiakaspalvelusta! Paras palkkio on kun asiakas lähtee hyvillä mielin putiikista, löydettyään sopivia tuotteita ja tulee yhä uudelleen ja uudelleen katsomaan valikoimaa, vaikka ei aina niin mitään juuri sillä hetkellä tarvitsisikaan. Tai kun huomaan että monet samat asiakkaat käyvät NetShopissa ja tilaavat aina jotain pientä kivaa, silloin olen onnistunut valitsemaan ne oikeat tuotteet myyntiin.

lauantai 13. helmikuuta 2010
Muutto edessä
Iloista ystävänpäivä-viikonloppua kaikille!!
Nyt oli viimeinen aukiolopäivä vanhassa liiketilassa. Vaikka kuinka ensin ajattelin että yritän muuttaa siten ettei tarvitse pitää ylimääräisiä päiviä liikettä kiinni, niin kaikki ei suju aina kuitenkaan niinkuin on suunnitellut.
Nyt sitten putiikki on kiinni ma-to ja avaan uudessa tilassa perjantaina 19.2. klo 10. Muutan samalla taas aukioloaikoja siten että pidän myös tiistain auki, koska sille päivälle ei päiväesittelyitä juuri ole kysytty. Eli tiistaina 23.2 on jo avoinna 10-17.
Maanantait on suljettu. Silloin käyn aina äitiä katsomassa, hän on vanhainkodissa, sairastaa alzheimeria. Vietän siellä aamupäivän ja iltapäivisin on sitten Aleksin (11vee)kanssa menoa.
Tänään oli taas mukava päivä töissä, aivan ihania asiakkaita koko päivän.
Monen kanssa on tullut niin tutuksi että voi vaihtaa jo kaikenlaiset kuulumiset.
Mutta mikä hauskinta, usein käy myös ihan uusia asiakkaita, niin myös tänään. Monet uusista ovat löytäneet nettisivuston tai kuulleet ystäviltä Melina´s putiikista.
Uusia tuotteita odotetaan kovasti, nyt niitä alkaa tulla ensi viikosta alkaen!
Helpompi muutto kun ei ole niin paljon tavaraa ja uuteen tilaan on kiva laittaa sitten ihan uusia tuotteitakin. Vaikka liiketila onkin pienempi, saan hyödyntää myös isoa aulatilaa, siihen voi laittaa rekkejä päiväksi. Liiketilan vieressä on Hämeenkyrön hoitokeskus jonka tilaa aulakin on. Hoitokeskuksen väki on ollut todella mukavia ja heti sanoivat että voin pitää aulassa myös esim. muotinäytöksiä ja muita esittelyitä.
Ehkä voisin tässä kevään kuluessa taas näytöksen järjestääkin, kunhan saan enemmän kevättuotteita putiikkiin.
Uutuuksia odotellessa vaihdetaan liikepaikkaa... tervetuloa uuteen Melina´s putiikkiin siis perjantaina 19.2 klo 10-17

lauantai 6. helmikuuta 2010
Vapaapäivä tulossa
Nyt on juuri vuorokausi vaihtunut sunnuntaihin, mutta tein vielä töitä koneella kun ei tarvitse nousta aamulla aikaisin. Aleksi 11 vee ja Ronja 5 vee nukkuvat myös sunnuntaisin melko pitkään joten mekin saamme mieheni kanssa herätä myöhemmin. Olen niin iltavirkku ja aamuntorkku! Usein arkipäivinäkin teen töitä siten että kun tulen liikkeestä tai tuote-esittelystä kotiin, olen kiireettömästi lasten kanssa sekä katson suosikkisarjoja (CSI ehdoton!) telkkarista ja kun perhe menee nukkumaan aloitan taas työt. Tosin arkiaamuina herätys on jo klo 7.
Perjantaina tuli uusi lähetys laukkuja. Kuvasin ne ja laitoin kuvat äsken NetShopiin. Käyppä katsomassa löytyykö sinulle sopivaa. Muistathan että laukkuja on vain 1 kpl/malli...
Lauantai oli kiire päivä töissä, ihanaa kun kävi paljon asiakkaita! Vaatepuolelle on valitettavasti tullut vasta vähän uutuuksia, mutta lisää tulee parin viikon välein. Uusia, persoonallisia vöitäkin on tulossa! Nyt kun on vielä melko talvista niin ale-tuotteistakin löytyy vielä joitakin sopivia.
Tänään juuri luin netistä että parin viikon kuluttua pitäisi auringon jo lämmittää ilma plus-asteille! Se on upeeta!
Kun tulin kotiin lähdimme lego-ostoksille Citymarketiin. Aleksi kerää legoja ja ostaa niitä säästämillään rahoilla. Joskus on mukavaa käydä isommassa marketissa kiertelemässä, kun useimmiten ehdin käymään vain kiireesti ruokakaupassa. Isoista marketeista en osta muuta kuin leluja tai ruokaa. Käytän oman kylän palveluita ja jos vaan mahdollista niin pikkuliikkeitä. Arvostan palvelua ja ammattitaitoisia myyjiä joilta voi kysyä neuvoja.
Illalla kyläiltiin vielä Miian(vanhin tyttäreni) ja Teron perheen luona, sinne oli tullut myös Mira (toinen tytär) lapsineen käymään. Kyläilemässä oli myös Miian ystävä Noora miehensä ja lastensa kanssa. Monta pientä juoksijaa, meno ja meteli sen mukainen.
Nyt kello alkaa jo olla niin paljon että olisi pakko mennä nukkumaan, en vaan millään malttaisi kun on niin ihanan hiljaista ja rauhallista. Omaa aikaa on alkanut arvostaa yhä enemmän kun ikää on tullut lisää ja kun sitä aikaa välillä on/ottaa, jaksaa taas töissä ja perheen kanssa paremmin.
Sunnuntaina on tällä kertaa vapaapäiväni, yleensä käyn aina pitämässä tuote-esittelyitä, sunnuntai on suosituin esittelypäivä! Aloitamme mieheni kanssa "sovella-rekkien" kiinnityksen uuteen liiketilaan, varmaan sängyssä vielä mietin miten kaikki sinne järjestäisin. Usein yöllä tulee ne parhaat ideat!

maanantai 1. helmikuuta 2010
Uusia tuulia..
Aloittelen omaa blogia, vaihdan liikepaikkaa, muutin putiikin aukioloaikoja, kanta-asiakkaiden edun muutin jatkuvaan 20% alennukseen, hiusvärini muuttui yksiväriseen tummaan...
Ja mikä ihaninta! Uusia, upeita tuotteita on tulossa! Se jos mikä piristää putiikin ilmeen ja omankin mielen keväiseksi siinä samalla.
Aiemmin kun putiikki oli avoinna kuusi päivää viikossa, tuote-esittelyiltoja ja -päiviä oli hankala järjestellä ja niitä kuitenkin melko paljon varattaisiin. Nyt näillä uusilla aukioloajoilla selkeytin toiminnan siten että pystyn esittelyt ottamaan la-ti ja muina aikoina putiikki on avoinna. Kiinniolopäivinä voi tuotteita tilata/varata verkkokaupasta, saa kotona valita rauhassa, silloin kuin itselle sopii. Varatut tuotteet haetaan putiikista ja samalla voidaan sovitella, tämän systeemin ovat kokeneet mukavaksi myös sellaiset naiset jotka eivät yleensä tilaa netistä vaatteita.
Tuote-esittelyt ovat huippusuosittuja. Eniten olen pitänyt niitä putiikissa koska silloin kaikki tuotteet ovat saatavilla ja emännän vieraatkin saavat alennusta ostoista, mutta käyn myös jonkin verran asiakkaiden kodeissa tai työpaikoilla.
Ihanaa vaihtelua liikkeen hoitamiselle! Naiset ovat aina rennolla mielellä ja meillä kaikilla on niin hauskaa kun vaatteita tai laukkuja sovitellaan, jokaisellehan pitää löytyä jotain. Jos sinulla vaan on aikaa yksi ilta tai viikonlopun päivä, yli viisi ystävää, työkaveria tai naapurinrouvaa niin järjestä ihmeessä esittelyilta, et varmasti kadu!!
Melina´s liiketila vaihtuu vaikkakin osoite pysyy samana koska muutan samassa liikekeskuksessa toiseen tilaan. Vanha tila on myynnissä. Muuttelen helmikuun aikana, myynti hoituu toistaiseksi vanhassa tilassa.
Muutto on onneksi helppo, koska uusi tila on samassa kerroksessa. Tosin ainahan pitää "sovellat" ottaa toisesta tilasta irti ja kiinnittää toiseen joten jonkin verran varmaan esteettistä haittaa tulee asiakkaille, mutta ajattelin kuitenkin hoitaa muuton niin ettei tarvitsisi putiikkia sulkea sen takia, yritetään illat huhkia... viimeistään viikonloppuna aloitellaan.
Uusia tuotteita on tullut, mutta vielä melko vähän joten senkin takia on hyvä aika muuttaa.
Helmikuun loppupuolella alkaa tulla enemmän kaikkea ihanaa uutta vaatetta, laukkuja, vöitä jne. Vaaleissa kevätväreissä ja yksilöllisiä malleja.
Toki mustakin pitää aina pintansa vuodenajasta riippumatta, itse olen vannoutunut mustan käyttäjä, siihen lisään kesämmällä valkoisen. Farkkuja kyllä käytän sinisenäkin.
Aina kun uutta tulee pyrin päivittämään ne 1-3 päivän sisällä NetShopiin joten siellä kannattaa käväistä usein katsomassa. Otan vain pienet erät yhtä vaatetta!
Laukkuja on aina 1 kpl/malli joten jos löydät sinua miellyttävän, se kannattaa heti tilata tai varata verkosta. Varauksen voi hakea putiikista ja näin et jää ilman "juuri sitä ihanaa laukkua".
Joskus on valitettavasti käynyt niin että kun asiakas on katsonut kuvan netistä ja tulee hakemaan haluamaansa muutaman päivän kuluttua, on tarvinnut myydä silloin "ei oo enää".
Pidän pienet erät tuotteista siksi että saan uudistettua valikoimaa usein. Uutta tulee jatkossa aina kerran-pari kuukaudessa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)